Skip to content

What’s Happening, Susanna?

Facebook
Twitter
WhatsApp
Susanna & The Brotherhood of Our Lady

Susanna & the Brotherhood of Our Ladyn keulahahmo Susanna Wallumrød kertoo, miten päätyi tekemään jazzteoksen renessanssiajan hollantilaisen taiteen pohjalta.

What’s Happening? Miten menee?

Tänä vuonna juhlin 15. vuotta levyttävänä artistina. Debyyttialbumini julkaistiin vuonna 2004, ja sen jälkeen olen julkaissut 13 albumia ja esiintynyt lukuisia kertoja. Hauskaa ja intensiivistä, ja nyt yritän saada selville, kuinka edetä musiikkialalla, joka on muuttunut paljon näiden viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Toivon, että voisin keskittyä enemmän musiikkiin ja vähemmän bisnekseen tulevaisuudessa.

Kertoisitko, miksi päätit nimetä uuden teoksesi Hieronymus Boschin triptyykin mukaan? Mikä on laulujen ja kuvien yhteys, kuinka kuvat inspiroivat sinua?

Törmäsin Hieronymus Boschin taiteeseen, ja sen rikas maailma ja mielikuvitus kiehtoivat minua kovasti. Tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun norjalainen Vossa Jazz -festivaali oli tilannut minulta teoksen, ja keksin kirjoittaa tämän taiteen inspiroimaa musiikkia. Käytin aikaa tutustuakseni Boschin maalauksiin, ja käytin maalausten nimiä uusien tarinoiden lähtökohtina. Boschin taide on ajatonta ja siinä on paljon yksityiskohtia, joihin uppoutua, mielestäni se on hyvin kiehtovaa. Soitamme laulusarjan pitkälti yhden teoksen tavoin, jaettuna triptyykin omaisesti kolmeen osaan.

Olet sanonut, että omat laulusi ovat hyvin henkilökohtaisia. Entäpä The Garden of Earthly Delightsin laulut? Onko niissä viittausta kristilliseen kasvatukseesi?

Hieronymus Boschin maailman ja oman maailmani välillä on mielestäni paljon samankaltaisuutta, paljon eksistentiaalisia aiheita, joten myös nämä laulut yhdistyvät omaan elämääni. Ja kyllä, olen kasvatukseni myötä saanut kirkon ja seurakunnan suodattamaa tietoa uskonnosta – ja näiden uskomusten hylkääminen on ollut iso osa elämääni. Uskon pohdiskelu, uskosta luopuminen, epäily, uusien totuuksien ja oman tieni löytäminen tässä maailmassa on olennainen osa minuuttani ja taidettani.

Kokoonpanosi on nimeltään The Brotherhood of Our Lady. Se on ilmiselvä viittaus Illustrious Brotherhood of Our Blessed Ladyyn, veljeskuntaan ja sosiaaliseen verkostoon, jonka jäsen Bosch aikoinaan oli. Johtiko nimi ideaan naisyhtyeestä vai oliko takana syvällisempi ajatus?

Ensisijaisesti idea kokoonpanosta syntyi siitä, mitä soittimia ja millaisia persoonallisuuksia halusin koota yhteen. Olen myös tullut yhä tietoisemmaksi musiikkibisneksen rakenteista, joissa usein soitetaan samojen ihmisten kanssa yhä uudestaan, usein miesmuusikoiden. Kun onnistuin kokoamaan yhteen tämän upean ryhmän, tuntui luonnollisesti antaa sille nimi ja samalla viitata veljeskuntaan, jonka osa Bosch oli. Pidän nimestä ja ihmiset tuntuvat pistävän sen merkille, koska he tahtovat aina tehdä siitä numeron tai tehdä laimeita vitsejä, kuten ”eikö sen pitäisi olla sisarkunta”.

What’s going to happen? Miltä tulevaisuus näyttää?

Jännittäviä suunnitelmia! Esiinnyn muutamilla festivaaleilla Isossa-Britanniassa toisen projektini Go Dig My Brave kanssa tammikuussa. Luvassa on myös lisää Brotherhood-konsertteja, ehkä joitain trio- tai soolokonsertteja ja syksyllä käynnistän uuden projektin.

Kiitos haastattelusta, Susanna!

Susanna & the Brotherhood of Our Lady Pakkahuoneella perjantaina 1.11. klo 21.45. Lue lisää ja osta liput.
Konserttiin pääsee myös Pakkahuone- tai festivaalipassilla.

2024 Artisteja

Tilaa uutiskirje

Saat tiedon lipputilanteesta, majoitustarjouksista ja muista ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi. Lähetämme uutiskirjeen noin viisi kertaa vuodessa, ja voit perua sen milloin tahansa.