Skip to content
jaska-lukkarinen-trio

Jaska Lukkarinen Trio

FI

”Vanhemmiten ymmärtää, että musiikissa on kyse myös henkilökemioista, kokonaisemmasta kokemuksesta.”

– Jaska Lukkarinen, 2024

”Vanhemmiten ymmärtää, että musiikissa on kyse myös henkilökemioista, kokonaisemmasta kokemuksesta.”

Pitkälti yli sadalla levyllä soittava jazzmusiikin maisteri Jaska Lukkarinen (s. 1982) on selvittänyt Sibelius-Akatemian jatko-opiskelijana jo jonkin aikaa sitä, kuinka rumpali ”ylläpitää ja purkaa jazzmusiikillista energiaa” – sitä jazzin myyttistä svengiä.  

Lukkarisen viime vuonna julkaisema neljäs oma levy, mestarirumpali Philly Joe Jonesille omistettu One For Joe oli ensimmäinen osa tätä soittotyön ohessa vähitellen valmistuvaa taiteellista tohtorintutkintoa, työnimeltä ”jazzrumpalin rooli kommunikoivana yhtyemuusikkona”. Levyn äänitti tutkintokonserttia varten koottu kvartetti ja sen kaikki kappaleet oli valikoitu yli kuusikymmentä vuotta vanhoista sävellyksistä.

Jazz Happeningissa Lukkarinen kommunikoi kuitenkin pitkäaikaisella triollaan sekä tuoreilla, toiseen Textures-nimiseen jatkotutkintokonserttiinsa valmistuneilla kappaleilla. Ja ne kaikki sävelsi hänen tilauksestaan monen musiikillisen toimenkuvan kokenut kollega, jazzrumpalina parhaiten tunnettu Mikko Hassinen.  

”Säveltäjänä Mikko ei määritä soittotapaani, vaan pyrkii luomaan minulle mahdollisuuden improvisoituun, tekstuurilliseen sovittamiseen. Ajattelenkin, että tämä yhteistyö on uusi innovatiivinen tapa toteuttaa jazztutkimusta sekä myös mahdollisuus tuottaa uutta suomalaista jazzmusiikkia.” 

Toisten tuoreiden sävellysten soittaminen ei ole muutenkaan aivan tavatonta Jaska Lukkarinen Triolle. Sen kolmas ja toistaiseksi uusin levy Origami (2017) oli koottu Lukkarisen monivuotisen työnantajan, kitaristi, säveltäjä ja sovittaja Valtteri Laurell Pöyhösen kappaleista.  

Mikko Hassisen sävellyksistä koottu neljäs levy on siis jo äänitetty, mutta julkaistaan vasta 2025, trion juhlavuonna. Silloin Lukkarinen, tenorisaksofonisti Jussi Kannaste ja kontrabasisti Antti Lötjönen ovat soittaneet yhdessä kaksikymmentä vuotta.

Satunnaisten ja lyhytaikaisen projektien sijasta Lukkarinen arvostaakin pitkiä työsuhteita, sillä ne ovat paras tapa kehittää ja syventää musiikillista ilmaisua. ”Vanhemmiten ymmärtää, että musiikissa on kyse myös henkilökemioista, kokonaisemmasta kokemuksesta.”

Jaska Lukkarinen Trion uuden ohjelmiston säveltäneen rumpali Mikko Hassisen oma yhtye Future Food Factory esiintyy Telakalla lauantaina 22.30. 

KUVA © Tero Ahonen

Kokoonpano

Jaska Lukkarinen – rummut
Jussi Kannaste – saksofoni
Antti Lötjönen – basso

LINKIT

KUUNTELE