Englantilaispianisti Zoe Rahman rakastui jazziin teini-ikäisenä päästyään kuuntelemaan sitä livenä. ”Rakastan jazzissa sitä, että ihmisten luonne paistaa heidän musiikistaan läpi”, hän toteaa haastattelussamme.
What’s Happening? Miten menee?
Viimeisen vuoden ajan olen keskittynyt uuteen albumiini Colour of Soundiin ja keikkailuun oktettini kanssa. On ollut ilo soittaa musiikkiani suuren kokoonpanon kanssa. Muusikot, joiden kanssa olen kiertänyt, ovat kaikki ilmiömäisiä taiteilijoita ja ihania ihmisiä! Olen soittanut hiljattain Turkissa, Saksassa, Irlannissa ja Portugalissa, ja odotan innolla Suomeen tuloa.
Oktetin lisäksi esiinnyn edelleen trioni ja kvintettini kanssa sekä soolona. Työskentelen myös muiden muusikoiden, kuten Courtney Pinen kanssa (soitin itse asiassa Suomessa hänen kanssaan muutama vuosi sitten). Olen saanut tänä vuonna pari mielenkiintoista tilausta, muun muassa soolopianosarjan maailman pianopäivää varten, ja säveltänyt Nocturnen Chopinin innoittamaan 22 naissäveltäjän kokoelmaan (EVC Musicille).
Sanoit hiljattain antamassasi haastattelussa, että jazz valitsi sinut eikä päinvastoin. Miten se oikeastaan tapahtui? Ja miten sinä, opiskeltuasi klassista pianonsoittoa Royal Academy of Musicissa, päätit lopulta ryhtyä jazzmuusikoksi? Olisi myös mielenkiintoista tietää, mikä pitää sinut kiinnostuneena jazzista kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Kävin teini-ikäisenä jazz-keikalla ja muistan ajatelleeni, että haluaisin oppia soittamaan samoin, se näytti niin hauskalta! Rakastin tilan tunnelmaa – siellä oli baari, ihmiset juttelivat, ja jazzin vapaudessa ja rytmissä oli jotain, mikä veti minua puoleensa. Minua kiehtoi se, että muusikot improvisoivat, he eivät soittaneet muiden tekemää musiikkia vaan keksivät sen itse. Olin soittanut klassista pianoa nelivuotiaasta asti, mutta vasta teini-ikäisenä aloimme veljeni kanssa kuunnella jazzlevyjä ja yrittää soittaa kuulemaamme. Ensimmäinen transkriptioni oli Horace Silverin Song for my Father. Transkriboin jazzia vielä nykyäänkin, sillä aina on jotain uutta opittavaa, uutta musiikillista inspiraatiota, joka voi pitää minut kiireisenä tuntikausia!
Olet tehnyt melko monta albumia pianon, basson ja rumpujen muodostamalla triolla. Miksi? Onko pianotrio suosikkisi jazzin musiikillisessa kokoonpanossa vai ovatko syyt enemmänkin käytännöllisiä: trion johtaminen ja keikkojen saaminen saattaa olla helpompaa trion kanssa kuin esimerkiksi kvintetin kanssa? Tampereella meillä on onni kokea kaikkien aikojen ensimmäinen suuri kokoonpanosi, oktetti. Millaista oli säveltää ja sovittaa musiikkia kahdeksalle muusikolle?
Olet ihan oikeassa kiertämisen ja äänittämisen suhteen – pienemmällä kokoonpanolla ne ovat taloudellisesti ja logistisesti paljon helpompia. Mutta rehellisesti sanottuna halusin tämän albumin kohdalla vain tehdä musiikkia, jota minulla oli mielessäni. Halusin tuoda yleisölleni erilaisen soundin. En tahtonut tehdä musiikkia halvimmalla mahdollisella tavalla – tahdoin tehdä musiikillisen kannanoton. Totta puhuen projektin käynnistäminen oli minulle työlästä ja matkan varrella oli paljon esteitä. Mutta olen todella iloinen että otin riskin, sillä vastaanotto on ollut fantastinen. Joskus on vain seurattava sitä, mitä musiikki vaatii, ja toivottava, että käytännön asiat järjestyvät.
Mitä tulee sovittamiseen, se on minulle aina oppimiskokemus, mutta nautin todella haasteesta. Olin jo aiemmin sovittanut musiikkiani 10-henkiselle yhtyeelle, joten minulla oli jonkinlainen käsitys siitä, mikä toimisi.
Miltä sinusta tuntuu, kun sinulta kysytään haastatteluissa sukupuolestasi ja brittiläis-bengalilaisesta alkuperästäsi? Onko niillä mielestäsi merkitystä sinulle muusikkona ja säveltäjänä, taiteilijana? Tuskin koskaan näemme haastattelua, jossa valkoiselta mieheltä kysytään hänen sukupuolestaan, monokulttuurisesta perinnöstään tai siitä, että hän on isä.
Alkuperäni, sukupuoleni ja äitiyteni tekevät yhdessä minusta sen ihmisen, joka olen. Se puolestaan vaikuttaa musiikkiini, joten ymmärrän, miksi ne kiinnostavat ihmisiä. Puhun siis mielelläni näistä asioista.
Se, miltä minusta tuntuu, riippuu siitä, miten kysymykset muotoillaan. Haluaisin elää maailmassa, jossa naisilta ei kysyttäisi, millaista on olla nainen miesvaltaisessa taidemuodossa. Olisi hienoa, jos minut vain hyväksyttäisiin ihmisenä ja voisin vastata enemmän musiikkia koskeviin kysymyksiin. Toivottavasti tulevat sukupolvet kohtaavat enemmän tasa-arvoa.
Kuten mihin tahansa improvisoivaan muusikkoon, ympäröivä maailma vaikuttaa minuun. Rakastan jazzissa sitä, että ihmisten luonne paistaa heidän musiikistaan läpi.
What’s going to happen? Miltä tulevaisuus näyttää?
Olen hiljattain kirjoittanut uutta materiaalia, joten toivon nauhoittavani uuden albumin lähitulevaisuudessa – ehkä tällä kertaa levy-yhtiölle, joka ei ole omani!
Zoe Rahman Octet
su 3.11.2024 klo 14.00, Pakkahuone
Kuuntele Zoe Rahmanin vierailu Soweto Kinchin juontamassa BBC:n radio-ohjelmassa Around Midnight
Kuva: Ilze Kitshoff
