Orchestra Nazionale della Luna

Pianisti Kari Ikosen (s. 1973) ja saksofonisti Manuel Hermian (s. 1967) perustamalla yhtyeellä on erikoinen nimi vaikka jättäisikin heti huomiotta sen, että Orchestra Nazionale della Luna on muka ”kuun orkesteri.” 

Mutta miksi? Siksi, että tämä neljän muusikon kokoonpano ei ole varsinainen orkesteri, eikä kolmen eri maan – Belgia, Ranska, Suomi – muusikoista koottuna varsinkaan kansallinen, nazionale. 

Härnäävälle nimelle on silti ymmärrettävät perusteet, sillä myös kvartetin musiikin paikantaminen on hankalaa – ennen kaikkea sen suosimien monenlaisten kulttuuristen viittausten takia. Moniin muihin perusmuotoisiin jazzkvartetteihin verrattuna Orchestra Nazionale della Luna kiertääkin omalla musiikillisella radallaan.

Ensikuulemalla osa tästä omaperäisyydestä perustuu poikkeukselliseen soundiin, sillä pianisti Ikosen toinen pääsoitin on avaruudellinen Moog-syntetisaattori, jonka rinnalle hän on keksinyt itse vielä patentoimansa Maqianon. Se on nopeasti asennettava virityslaite, joka mahdollistaa mikrointervallien ja arabialaisten maqam-moodien soittamisen sekä flyygelillä että pystypianolla. Liioittelematta voikin väittää, että ne eivät ole soineet koskaan tällä tavalla ainakaan jazzissa, eivät ehkä muissakaan musiikeissa.

Kohta kymmenvuotias Orchestra Nazionale della Luna erottuu aikalaisistaan myös kantaaottavuudellaan ja kujeilevalla huumorillaan – jos malttaa lukea rivien välejä. Viime keväänä julkaistulla kolmannella levyllä Selene’s View edellisestä ovat esimerkkejä muun muassa Hermian sävellykset Doubt Factory ja Overexploited, jälkimmäisestä Ikosen sanaleikkimäisesti nimeämät Kompelo ja E-peli. Mutta orkesterin ydinideaan viitannee kirjaimellisimmin silti Transience: pysyvää on vain se, että kaikki muuttuu kaiken aikaa.