"Timo Lassy Band tarjosi mykistävää jazzia, joka onnistui kuulostamaan yhtä aikaa sekä syvästi traditionaaliselta että täysin ajattomalta ja vapaalta."
– Jussi Niemi, Aamulehti
Verneri Pohjola & Tuomo Prättälä
- Sunnuntai 1.11. klo 15.00
- Pakkahuone
- 30/25 €
”Verneri Pohjolasta on kehkeytynyt Suomen ihmisäänisin, tunneälyisin trumpetisti”.
– Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomat
Verneri Pohjolasta on kehkeytynyt Suomen ihmisäänisin, tunneälyisin trumpetisti.
– Harri Uusitorppa, helsingin sanomat
Trumpetisti Verneri Pohjola (s. 1977) ja pianisti Tuomo Prättälä (s. 1979) ovat soittaneet ja levyttäneet yhdessä eri yhteyksissä ja yhtyeissä kohta kaksikymmentä vuotta, melkein koko aikuisikänsä. Osa yhtyeistä on ollut lyhytaikaisia ja osa pitkäaikaisia – kuten Quintessence ja The Q-Continuum sekä varsinkin Ilmiliekki Quartet, joka on julkaisut viisi albumia vuodesta 2002.
Pohjola ja Prättälä ovat soittaneet tietysti myös toistensa yhtyeissä ja toistensa levyillä, mutta tämä yhdistelmä on uusi: duo! Ja samalla jonkin uuden jäljillä, sillä heidän kohtaamisessaan on nyt vahva elektroninen vire – ja oikeasti molemminpuolinen.
”Akustisen soundin laajentaminen efektilaitteilla, syntetisaattoreilla ja rumpukoneille oli hyvin luontevaa, sillä erilaiset elektroniset soittimet ja säätimet ovat kiinnostaneet meitä molempia tosi pitkään”, sanoo Pohjola. Hän näkee elektroniikassa myös improvisointiin vaikuttavan ennakoivan tason: ”Uudet mahdollisuudet vapauttavat kuvittelemaan muita, uusia maailmoja”.
Pohjola on kerryttänyt kokemustaan duo-musisoinnista varsinkin lyömäsoittaja Mika Kallion kanssa. Mutta heidän viisitoistavuotias yhtyeensä on melkein kokonaan akustinen ja improvisoiva – puolittaisena lähtökohtana korkeintaan kuvataiteilija Perttu Saksan mustavalkoinen dokumenttielokuva Animal Image, jonka mukaan he nimesivätkin ensimmäisen levynsä.
Pohjola tulkitsee Prättälän kanssa Jazz Happeningin konsertissa kuitenkin sävellyksiä, joista suurin osa on hänen omiaan hänen uusimmalta kvartettilevyltään The Dead Don’t Dream (2020) – siis levyn, jonka kosketinsoittaja on juuri Prättälä. ”Siksi Tuomon kanssa olikin kiehtovaa miettiä, miltä samat nämä biisit kuulostaisivat nyt kaksin, ilman basistia ja rumpalia.”
”Duoissa minun miellyttää vahva vuoropuhelullinen ulottuvuus – sellainen kahdenvälinen intensiivisyys, jollaista on vaikea saavuttaa missään muussa yhtyeessä”, Pohjola sanoo. ”Yleensähän voi olla melko varma, että duon toinen osapuoli kuuntelee juuri sitä, mitä toinen soittaa.”
KUVAT © Ville Malja & Jori Grönroos