Skip to content

"Timo Lassy Band tarjosi mykistävää jazzia, joka onnistui kuulostamaan yhtä aikaa sekä syvästi traditionaaliselta että täysin ajattomalta ja vapaalta."

Mortality

Mortality

”Loistoesimerkki vuorovaikutuksesta: vaikka väkeviä sooloja riittää ja eri kappaleet ovat eri jäsenten sovittamia, jälki on äärimmäisen kollektiivista ja kulkee sävellysten ehdoilla”.

– Jussi Niemi, Soundi

"Loistoesimerkki vuorovaikutuksesta: vaikka väkeviä sooloja riittää ja eri kappaleet ovat eri jäsenten sovittamia, jälki on äärimmäisen kollektiivista ja kulkee sävellysten ehdoilla".

Tamperelainen Tapio Ylinen (s. 1980) on musiikkitieteestä ja elokuvakäsikirjoittamisesta loppututkinnot suorittanut kitaristi, laulaja ja lauluntekijä, joka tunnetaan todennäköisesti parhaiten monitahoisena taustavaikuttajana ja varsinkin julkaisijana. Ylisen perustama ja johtama riippumaton tamperelainen Eclipse Music on julkaissut vuodesta 2007 lähes 150 albumia – pääasiassa hänen oman sukupolvensa suomalaista jazzia ja kohtuullisen laajalla skaalalla.

Eclipse on julkaissut myös kaksi Ylisen omaa lauluntekijälevyä (2012 ja 2017), mutta Jazz Happeningissa esitettävä kolmas Mortality ylittää ne mennen tullen, jos Yliseltä kysyy. Tai itse asiassa nelikymmenminuuttinen Mortality on ylivoimaisesti merkittävin kaikista hänen musiikillista ja ei-musiikillisista hankkeistaan. Syy on poikkeuksellisen henkilökohtainen, sillä kaikki sen kappaleet perustuvat melodioihin, joita hän tapaili suruunsa kesällä ja syksyllä 2015, parantumatonta syöpää sairastaneen vaimonsa kuoleman jälkeen.

Ylinen yritti levyttää niitä ensin yksin omassa studiossaan yhdenmiehenorkesterina vähän samaan tapaan kuin teinivuosiensa vaikuttaja Mike Oldfield, mutta ymmärsi kyseenalaistaa työmääränsä mielekkyyden. Siksi hän pyysi ystäviään kokoamaan keskuudestaan yhtyeen ja sovittamaan kappaleet mieleisikseen. Jazz valikoituikin Mortalityn tyylilajiksi vasta tässä sovitusvaiheessa, kiitos muun muassa basisti Jori Huhtalan, saksofonisti Pauli Lyytisen, trumpetisti Verneri Pohjolan ja pianisti Aki Rissasen. He soittavat myös Jazz Happeningissa kuultavassa Mortalityn konserttiversiossa, joka on vasta toinen levyn julkaisun jälkeen.

KOKOONPANO

Aki Rissanen – piano
Verneri Pohjola – trumpetti
Pauli Lyytinen – saksofoni
Jori Huhtala – basso
Mika Kallio – rummut
Jere Haakana – kitara

LINKIT

KATSO

KUUNTELE