Linda Fredriksson
Juniper

Vauhdikkaan Mopo-yhtyeen saksofonistina ykkössarjaan nousseella Linda Fredrikssonilla (s. 1985) on musiikillisia näyttöjä niin pitkältä ajalta, että ensimmäinen soololevy on sekä odotettu että odotuksia synnyttävä. Mitä hän on omissa oloissaan yksin oikein etsinyt ja mahdollisesti löytänyt, nyt kun yhtye on kerrankin ”oma”? Millaisen puolen aivan Tampere Jazz Happeningin alla julkaistava Juniper (2021) kääntää hänestä esiin? Vai onko hän ensimmäisellä oma levyllään suunnilleen se sama muusikko, solisti ja säveltäjä kuin Mopo-triossa tai lähtökohdiltaan erilaisessa Superposition-kvartetissa, joka sai viime toukokuussa ensialbumistaan Superposition (2020) Jazz-Emman?

Annetaan Linda Fredrikssonin selittää: ”Sanoisin nyt, että hyvin hitaasti syntyneen Juniperin on säveltänyt minun hiljainen ja ujo puoleni. Eikä varsinaisesti jazzmuusikko, vaan pikemminkin singer-songwriter. Olen säveltänyt kaikki kappaleet pääosin kitaralla, ja myös laulaen.” 

Kitaraa Juniperilla ei juuri kuitenkaan kuulla, eikä sen paremmin lauleta – ellei tuutulaulumaisen Lempilauluni-kappaleen hyvin herkistävää hyräilyä lasketa mukaan. Samankaltainen vähäeleisyys, viipyilevyys ja käsinkosketeltava yksityisyys kertautuu myös muissa pitkään kypsytellyn Juniperin kappaleissa, jotka ”kohtaavat yhtyesoiton kautta improvisoidun musiikin ihmeen.”

Fredrikssonin uusi yhtye esittää Juniperin ensimmäisen kerran Tampere Jazz Happeningissa, eikä hän halua vielä tarkalleen määrittää, mitä tuleman pitää. Toki arveluja on: ”Ihana avata tätä omaa maisemaani kohta muille, ja antaa sen muuttua. Minun puolestani levy ja live saavat olla hyvinkin erilaisia, vaikka samojen kappaleiden äärellä ollaan. Ehkä riehuja ja seikkailija pääsee ääneen. Ehkä yllätyn itsekin. Toivottavasti.”