Skip to content
Aurora-hentunen2
Aurora-hentunen

Aurora Hentunen Quintet

FI

”Hentusen musiikillisessa maailmassa vakuuttaa nimenomaan yhtyeen käyttö säveltäjän työkaluna.”

– Pentti Ronkanen, SuomiJazz, 2023

”Hentusen musiikillisessa maailmassa vakuuttaa nimenomaan yhtyeen käyttö säveltäjän työkaluna.”

Pianisti ja säveltäjä Aurora Hentunen (s. 1991) sai keväällä 2018 lupaavan lähdön levyuralleen, mutta jatkon ajoitus oli epäonninen – tosin omista toimista riippumatta. Hentusen toinen yhtyelevy, ensimmäistä täysipainoisempi Frost (2019) julkaistiin vain puoli vuotta ennen koronapandemiaa, joka hyydyttikin pitkäksi aikaa keikkailun, muun muassa kaksi sovittua Euroopan kiertuetta. Väistämättömien viivästysten takia Hentusen kolmas yhtyelevy Little Further ilmestyy nyt vasta nyt viisi vuotta edellisestä, sekä sopivasti Tampere Jazz Happeningin alla.  

Eteenpäin, vihdoin! Ja nyt myös kiinnostusta kasvattavan vierailijan vauhdittamana. Tulevan levyn kappaleessa Gray Waves kontrabassoa soittaa useista ykkösyhtyeistä tunnettu, yhdellä Grammylla palkittu Linda May Han Oh.

Nimeen Little Further on ujutettu toinenkin viesti, sillä Hollannissa pitkään asunut Aurora Hentunen etenee nyt myös musiikillisesti edellisen Frost-levyn viileähköstä, varsinkin pianisti-säveltäjä Esbjörn Svenssonin innoittamasta ”nordic jazzista”. 

Siksi ei kannata kummastella, jos uudella levyllä pintaan nousee paikoitellen Hentusen pitkäaikainen kiinnostus elektroniseen indiepoppiin, joka oli hänen nuoruusvuosiensa omaa musiikkia kotikaupunki Lappeenrannassa. Tätä pop-puolta varten Hentusella on nykyään toinen yhtye, Deeper-ensialbuminsa viime vuonna julkaissut duo Meow Piglet, jossa hän on myös laulusolisti. 

Pianonsoiton viisivuotiaana aloittanut Hentunen innostuikin jazzista vasta myöhempinä vuosina vaihto-opiskelijana Hollannissa. Sitä ennen hän oli jo valmistunut muusikoksi Kuopion konservatoriosta ja on suorittanut sittemmin musiikkipedagogin tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

KUVAT © Aurora Hentunen

Kokoonpano

Aurora Hentunen – piano, koskettimet
Ukko Heinonen – tenorifoni, efektit
Joona Kilponen – trumpetti
Veli-Matti Silanterä – basso
Ville Luukkonen – rummut

LINKIT

KATSO

KUUNTELE